Minne mennään?

Kuulin sattumalta rantakahvilassa, kun keski-ikäiset miehet puhuivat, kuinka eivät ole lukeneet muuta kuin "Nakke Nakuttajaa". Tai muutamaa sijoituskirjaa, ne ovat miesten selfhelp-kirjallisuutta.

He vertailivat omia sijoitustyylejään. Indeksit saivat

tuomion. Kauppakorkean käynyt toimi pappina.

Tämä ei ole moraalinen tuomio. Onhan minusta näillä näkymin tulossa ihan samanlainen. 

Adorno kirjoitti sodanjälkeisen talouskasvun Saksasta kulttuurisen pysähtyneisyyden aikana. Jotain perää ajatuksessa mielestäni on. Eivät ne indeksit ja pörssikurssit meitä kehitä. Mistä renessanssi syntyi? Mistä uskonpuhdistus? Osittain kulttuurituotteiden uudelleentulkinnasta. Yhdistämisestä omaan aikaansa.

Mutta ehkä sijoittamista kiinnostavampaa oli heidän kertomuksensa siitä, mitä elämällä tässä vaiheessa enää tehdään. Hehän olivat jo melkein valmiita. Ei voi ottaa enää isoja sijoitusriskejä, kun on kuitenkin suhteellisen hyvä asema ja varallisuus. En voi suositella kenellekään uhkapelaamista. Mutta ovatko he ihmisiä vai rahapusseja? Kovin yksiulotteisilta he kuulostivat. Kuin hevosilta, joille on laitettu laput silmille. Kisatkaa. 

Olen kuullut eräältä toimittajalta, että olemme kuin varastossa täällä – tai kellarissa. Kovin alatyylisiä olivat muutenkin hänen juttunsa. Synkkä ihmiskuvauksensa. Ehkä maailma on sellainen. Pelkkää pitkäperjantaita ja hiljaista viikkoa. 

Olen muutenkin alkanut kiinnittää huomiota siihen, kuinka synkkiä niin monet kulttuurituotteet oikeastaan ovat ja kuinka niiden ilo ei oikein ulotu pintaa syvemmälle. Tai ehkä kulutan vain sitä oikeaa ja vakavaa korkeakulttuuria™.

Onko maailma metafyysisesti määrätty sellaiseksi? Solitary, poor, nasty, brutish, and short. Kaikkien sota kaikkia vastaan. 

Mitä tapahtuu pitkäperjantain jälkeen?

Telos, päämäärä. Onko vapaus päämäärä vai matka? Tällä hetkellä olen saanut tarpeekseni päämääristä. En saavuta niitä, vaikka kuinka yritän. Koenko olevani epäonnistunut? Ehkä vähän, varsinkin jos muiden asettamia maaleja katsoo. Aina ne maalit on asettanut joku muu. Tulostavoitteet, niitä kyllä riittää.

En ole pystynyt näkemään omalla yhteiskunnallani minkäänlaista mielekästä päämäärää tai tulevaisuutta pitkään aikaan. Kyllä se vähän vaikeuttaa hetkessä elämistä. Tekee siitä tuollaista varastossa kökkimistä, tai ehkä nykyään pötkötellään.  

Sama mittaaminen valuu helposti ihmissuhteisiinkin. Olenko tarpeeksi viehättävä, haluttu? En enää oikein jaksaisi rakentaa itseäni muiden hyväksyntää varten. Mutta umpiossakaan ei oikein voi elää.

Miltä taivaassa näyttää? Tarkkoja kaavoja ei ole eikä voi olla. Kyllä suuntaviivoja Raamatusta löytyy. Mutta mielestäni hyvä kiteytys on Lewisillä. Horisontti katoaa silmältä: "No one’s eyes can see very far beyond that: lots of people’s eyes can see further than mine."

Haluaisin ehkä joskus sinne, mutta ei sellainen täydellinen ja kova kuva ole sittenkään kovin tärkeä. On vain hyvä, että jonkinlainen on olemassa. Hyvä, ettei se ole kovin tarkka. Ei taas uusia mittareita.

Sitä enemmän haluaisin tämän paikan olevan vain ihan vähän parempi. Ehkä jos tavoitteita olisi vähän vähemmän? Jos jotain, niin haluaisin liikkeelle. Unohtaa, että tätä kadotettua aikaa oli koskaan olemassakaan.  

Katselin aamuista Helsingin saaristoa. Ehkä olisi mukava päästä purjeveneen kyytiin. 

Yritän parin viikon sisään tehdä tekstin tasa-arvosta ja hierarkiasta. Olen vähän laiskasti sohinut siihen suuntaan.